Tervetuloa blogiini, ja toivottavasti viihdyt lukiessasi tekstejäni!
Kerron pääasiassa akvaarioistani ja kaikkeen siihen liittyvästä sekä akvaristin arjesta iloineen, suruineen sekä kiinnostuksesta plekoihin ja muihin persoonallisiin kaloihin. Löydät myös blogistani tietoa satunnaisista akvaariokaloista (mm. niistä mitä minulla on/on ollut akvaarioissani).

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Päivittelyä

Heippa taas kaikille teille, jotka olette tänne eksyneet. ;-)
Ei ole taas hetkeen tullut päiviteltyä tänne kuulumisiani vaikka suhteellisen paljon on kuitenkin tapahtunutkin.

Isossa altaassa käväisi muutama kuukausi sitten valkopilkkutauti, joka oli pieni, mutta kuitenkin aika sitkeä kanta (tuli luultavasti uusien lehtikalojen mukana). Onneksi kuitenkin JBL:n punktol ultra ja runsas vedenkierto sekä veden vaihdot auttoivat ja kalojen oireet katosivat (koputtaa puuta) eikä oireita ole enää näkynyt ja ruokakin on maistunut (enemmän kuin laki sallii), toivotaan, että pysyvätkin terveenä myös tulevaisuudessa.
Tästä kuitenkin oppineena aion tästä lähtien karanteenata aina uudet kalat mitä hankin, että sairauksien riski minimoituisi.

Tappioina tauti-epidemiasta on: se mun lemppari lehtis, ja kolme haarniskamonnia.
Lehtis kuoli siihen itse tautiin ja haarniska raukat lääkkeestä aiheutuneisiin oireisiin (nahka ja evät syöpyivät, eikä bakteeri lääkkeestäkään ollut apua). Rauha heidän muistolleen. :(

Ja sitten vähän iloisempiin aiheisiin, eli isoon akvaan muutti uusi asukas haarniskamonni uros Irma
(No okei nimi on ehkä osoitettu vähän väärälle sukupuolelle, mutta kun se näytti vaan niin Irmalle.)

Pikkualtaalle myös kuuluu tällä hetkellä ihan hyvää ja mielessä kutkuttaa edelleen ajatus hieman isommasta akvasta (+100 litraa) sen tilalle, pääsis platytkin sitten vähän isompiin tiloihin uiskentelemaan.
Näin myös lähieläinkaupassa myynnissä punaisia partamonneja, teki kyllä vähän mieli ostaa, kun hintakin oli ihan kohtuullinen n. 15 euroo, mutta maltoin itseni ainakin vielä hetkeksi... ehkä sitten voisi ostaa, kun saan 50 litraisen tilalle hieman isomman akvan.
Noo katsotaan nyt miten noiden muiden talon asukkaiden suostutteleminen onnistuu.

Ja hyvää kevättä kaikille!