Tervetuloa blogiini, ja toivottavasti viihdyt lukiessasi tekstejäni!
Kerron pääasiassa akvaarioistani ja kaikkeen siihen liittyvästä sekä akvaristin arjesta iloineen, suruineen sekä kiinnostuksesta plekoihin ja muihin persoonallisiin kaloihin. Löydät myös blogistani tietoa satunnaisista akvaariokaloista (mm. niistä mitä minulla on/on ollut akvaarioissani).

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kirsikkasukarapu (Neocaridina heteropoda var. "Red Cherry")

Kirsikkasukarapu (Neocaridina heteropoda var. "Red Cherry").




















Kirsikkasukarapu ei varsinaisesti ole luonnonmuoto, mutta se ei myöskään ole kahden lajin risteytys. Luonnossa sekaisen ruskeasta, ei niin kauniista, sukaravusta jalostettu punainen muoto. Se on jalostettu siten, että kun luonnonvärisessä sukaravussa on huomattu olevan pieni määrä punaista, niin sitä on lisäännytetty ja poikasista on taas lisäännytetty niitä yksilöitä joilla on ollut vielä enemmän punaista jne jne. Ja lopulta on saatu aikaiseksi tämä kirkkaan punainen ja upea kirsikkasukarapu, joita meillä on akvaarioissamme ja joita kaupoissa myydään, joka onkin yksi suosituimmista sukarapulajeista näyttävyytensä ja helppohoitoisuutensa ansiosta. Näin ollen värittömiä tai ruskeita kirsikkasukarapuja kutsutaan usein luonnonmuodoiksi ja niistä ei viitsitä/olla valmiita maksamaan yhtä korkeaa hintaa kuin kaikkein punaisimmista kirsikkasukaravuista. Luonnonmuotoista Neocaridina heteropodaa kutsutaan kirjosukaravuksi. Kirsikkasukarapua kutsutaan englanniksi myös nimellä Taiwan Shrimp (Taiwanin Katkarapu)

Kestävä vai herkkä laji?
Kyseessä on kestävä ja varsinkin aloittelijalle erittäin hyvin soveltuva laji, kirsikkasukarapu menestyy monia muita sukarapulajeja paremmin esim. kovemmassa ja emäksisemmässäkin vedessä, sekä monia muita huomattavasti viileämmässä vedessä (luonnonmuoto jopa 4 asteisessa).

Kuori:
Kirsikkasukaravut tarvitsevat monien muiden rapujen tapaan kuorensa rakentamiseen kitiiniä (C8H13O5N)n (eli pitkäketjuista sokeriyhdistettä) ja veteen liuennutta kalkkia (kovettamaan kuoresta entistä kestävämmän), jonka se ottaa talteen kiduksillaan vedestä. Kun kirsikkasukarapu on luonut kuorensa, se  on todella pehmeä ja helppo saalis kenelle tahansa vedenalaiselle saalistajalle. Vanhaa kuorta ei saa poistaa akvaariosta, koska kirsikkasukarapu syö sen ajan mittaan ottaen siitä kaiken irtisaatavan rakennusaineen talteen uutta kuorta varten. Niille akvaristeille, jotka ovat juuri alkaneet harrastaa katkarapuja tai sukarapuja, saattaa kuorensa luoneen sukaravun vanha kuori näyttää kuolleelta -ravulta, varsinkin kun kaikki akvaariossa pari päivää kuolleena olleet vedenalaiset eläimet lopulta muuttuvatkin valkoisiksi. Sukarapujen kasvu tapahtuu pyrähdyksin eli juuri kuoren vaihdon jälkeen sukarapu, kuten kirsikkasukaravut, kasvavat nopeammin ja sitten kasvu hidastuu.



Vaatimukset & käyttäytyminen:
Muiden sukarapulajien mukaisesti kirsikkasukarapukin tarvitsee tasapainoelintään varten hienoa hiekkaa, joten sorapohjaisessa akvaariossa pohjalle tulisi laittaa esim läpinäkyvässä muoviastiassa hienoa hiekkaa jonnekkinpäin akvaariota. Luonteeltaan kirsikkasukarapu on monia muita sukarapulajeja rohkeampi, eikä se aiheuta muille akvaarion asukkaille ongelmia (korkeintaan petokotilon hengitystorvea voi nyppiä). 

Lisääntyminen:
Parittelu saattaa näyttää ensimmäistä kertaa nähtynä taistelulta, varsinkin kun naaras saattaa maata pohjahiekassa kyljellään uroksen tai useiden urosten hyppiessä naaraan ympärillä ja sen päällä, tämä kuitenkin kuuluu ks. lajin normaali lisääntymiskäyttäytymiseen. Naaraan keltainen tai vihreä satula katoaa selästä ja munat ilmestyvät naaraan takaraajojen alle. Vasta satulan katoaminen on merkki siitä, että naaras on hedelmöitetty. Naaras saattaa pudottaa munat pelästyessään ja tällöin niistä ei voi enää kehittyä sukarapuja vaan munat pilaantuvat akvaarion pohjalle. Naaras kantaa munia 20 - 45 päivää, minkä jälkeen synnyttää 30 - 50 poikasta. Munista voi jopa erottaa pienet silmät kun synnytys on lähellä, samoin synnytystä voi ennustaa lähiajoiksi siitä, että naaralle on syntymässä jo uusi satula vaikka vanhojakaan poikasia ei ole vielä synnytetty. Poikaset ovat syntyessään 1 mm pituisia aikuista muistuttavia -rapuja 3 kk ikäisinä poikaset ovat jo valmiit lisääntymään. Loppujen lopuksi lisääntyminen on erittäin helppoa, käytännössä riittää kun akvaariossa ei ole mitään sukarapuja syöviä tai tappavia otuksia. Poikasia myös tulee suurempia määriä kerrallaan kuin monilla muilla sukarapulajeilla. Poikaset syntyvät aikuista muistuttavina pikkurapuina eli tällä lajilla ei ole toukka ym. vaiheita kasvaessaan. Kasvu tapahtuu pyrähdyksin kuorenvaihtojen väleissä.

Kuvassa näkyy sukukypsän naaraan "satula".



















Sukupuolierot:
Naaraan erottaa "satulasta", joka on joko vihreä tai keltainen, ja raskaammasta ruumiinrakenteesta.
Kun naaras on paritellut uroksen/urosten kanssa ja täten hedelmöittynyt, satula katoaa ja munat siirtyvät naaraan takaraajojen alle, jossa ne näkyvät suurena rykelmänä.
Uros on usein hieman värittömämpi ja kauttaaltaan kooltaan pienempi. 
Uroksen vatsa on tasainen kun naaraalla vatsan alareuna on selvästi kaareva. ja pyrstö on muutenkin kapeampi kuin naaraalla.

Uros

Naaras














Ravinto:
Kiehautettu kurkku, -pinaatti, -paprika, -melooni, -porkkana, -voikukka, -kukkakaali, -salaatti ja jopa -peruna.
Levä ja suurinosa kalanruuista, sekä tietenkin kaikki ravuille suunnatut akvaarioruuat kuten hiutaleruuat ja pleco tabsit.
Pakaste vesikirput ja -toukat. Ei lainkaan nirso laji, syö lähes mitä tahansa kuolleista kasveista, kuolleisiin kaloihin.
Yksikin ruokintakerta päivässä riittää, koska kirsikkasukaravut löytävät akvaariosta varsinaisen ruokinnan lisäksi muutakin. tavintoa, monipuolinen ruokinta kuintenkin takaa rapujen hyvinvoinnnin:)

Koko: naaras 2 - 3 cm, uros 2 cm
Akvaarion minimi koko: 15 l, mutta mitä isompi sen parempi. Akvaariossa on hyvä olla hieno hiekkapohja ja sisustamisessa on hyvä käyttää hentolehtisiä kasveja, juurakoita ja kiviä.
Parvi koko: hyvä ostaa vähintään 6 - 10 kpl
pH: 6 - 7,5
GH: 2 - 20°dH
KH: 3 - 15 
Lämpötila: 18 - 25°C
Elinikä: 1 - 2 vuotta
Esiintyy: Taiwan <-jalostettu, luonnonmuodot-> Korea, Kiina ja Hawaji 
Hinta: esim. Faunattaressa käydessäni hintana näytti olevan 8,50€/kpl. Kirsikkasukaravut ovat herkkiä kuparille, joten vedenparannusaineen käyttö on ehdoton.



Akvaarion sisustaminen: 
Kasveiksi kannattaa valita akvaarioon suojaa tarjoavia kasveja, kuten eniten sukarapujen kanssa käytetty jaavansammal ja karvalehti. Myös pallopartalevä on yhdistelmä sukarapujen kanssa, koska sukaravut saavat ravintoa niistä ja poikaset pääsevät tunkeutumaan jopa pallopartalevän sisään turvaan. Muita sisustuselementtejä voisivat olla juurakot ja kivet, joihin kirsikkasukaravut yleensä mieltyvät.




Sukarapujen risteytyminen:
Tutustu myös sukarapujen  risteymä taulukkoihin, ettet yhdistä kirsikkasukarapua lajin kanssa, jonka kanssa se voisi risteytyä eli muut neocaridina suvun sukaset. Risteytyneillä sukaravuilla ei ole mitään rahallista arvoa, ja monet jopa suorastaan pelkäävät saavansa tällaisia sekayksilöitä pilaamaan oman puhtaan sukarapukantansa.

Tekstin teossa käytetyt sivustot/lähteet: 
- Markku Varjo Akvaariokalat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti